Ei koskaan, ajattelin pitkälle parikymppiseksi asti. Ei ikinä politiikkaan.
Hiljalleen mieleni kuitenkin muuttui.
***
Synnyin kahden myyjän tyttäreksi Maskussa syyskuussa 1991. Rinnalla kulki koko ajan kaksossiskoni, ja meistä kasvoi tiivis parivaljakko. Keskosuuden aiheuttaman hapenpuutteen seurauksena minulle kehittyi liikuntavamma. Käytän pyörätuolia ja tarvitsen jonkin verran muiden apua, mutta jo lapsesta asti perheeni on kannustanut minua siihen, että vamma ei ole mikään este.
Kävin lähikoulut. Valmistuin ylioppilaaksi Nousiaisten lukiosta vuonna 2010. Teini-iässä syttynyt innostukseni suomen kielioppiin kantoi minua aikuisuuteen asti. Pääsin heti lukion jälkeen lukemaan unelmien ainettani, suomen kieltä, Turun yliopistoon. Samana syksynä muutin Turkuun, joka on ollut asuinkuntani siitä asti; olen kuitenkin edelleen kirjoilla Maskussa.
Mutta tuona syksynä alkoivat myös krooniset kivut. Ne riepottelivat minua hurjasti. Olin usein vuoteen oma, kun illalla olisi ollut jotakin hauskaa. Taistelin hetkestä toiseen. Vuosien myötä ja hyvän hoidon ansiosta piinani hellitti vähän kerrallaan. Luin yliopistossa suomen lisäksi kotimaista kirjallisuutta, vähän poliittista historiaa sekä opettajan pedagogiset opinnot. Tein opiskeluaikana opettajan sijaisuuksia ensin kotikunnassani Maskussa ja myöhemmin kaarinalaisessa yläkoulussa. Vietin useita kesiä myös kesätöissä – Neuroliiton viestintäosasto sekä työelämäpalvelut tarjosivat monta oppia ja pitkäaikaisia ystäviä.
Valmistuin filosofian maisteriksi sekä äidinkielen ja kirjallisuuden opettajaksi kesäkuussa 2019. Lukuvuonna 2020 tein ensimmäisen koko syyslukukauden kestävän yläkoulun äidinkielen ja kirjallisuuden lehtorin sijaisuuden, jolloin sain myös oman valvontaluokan. Oppilastyö on aina ollut minun juttuni. Työelämäni isoimman positiivisen haasteen kohtasin elokuussa 2021, kun minut valittiin sijaisuuteen Tukholman yliopistoon suomen kielen yliopisto-opettajaksi. Opetin etänä opiskelijoille suomea ruotsiksi melkein koko syyslukukauden ajan.
Yhtä kaikki kipuni olivat kuitenkin ensimmäinen kova oppi: elämää pitää elää silloin kuin se on mahdollista, ei vasta sitten kun. Ja ajan mittaan yhteiskunnallisen vaikuttamisenkin halu alkoi herätä:
Jokaisella on oikeus hyvään hoitoon.
Ihmisen pitää saada apua silloin kun hän sitä tarvitsee.
Jokainen meistä on samanlainen ihminen, vaikka olisi jokin vammakin. Vamma ei ole määrite.
Äidinkieli on tunteen ja ajattelun kieli, jokaisen henkilökohtainen turvasatama, omalla tavallaan. Siksi palveluitakin pitää saada molemmilla kansalliskielillä.
***
Sekä äitini että äidinäitini ovat olleet kuntapoliitikkoja. Kuuntelin lapsena äidin pitkiä ”politiikkapuheluita”, kuuntelin äidin ja äidinäidin debattia politiikasta. Ajattelin, että olen saanut ihan tarpeeksi politiikkaa.
Nyt minä ajattelen, että politiikkaan tarvitaan ihmisiä, johon äänestäjä voi samaistua. Uskon liberaaliin, suvaitsevaiseen hyvinvointiyhteiskuntaan, jossa jokaiselle on paikkansa. Näitä arvoja minä haluan puolustaa. Näiden arvojen vuoksi valitsin puolueekseni RKP:n.
***
Pro gradu -tutkielmassani tutkin suomen genetiivisubjektia. Genetiivisubjektista ja subjektitutkimuksesta tuli ammatti, kun aloin tutkia sitä väitöskirjatutkijana Turun yliopistossa apurahan turvin vuodesta 2020. Välissä aloitin myös kirjailijanuran; esikoiromaanini Älä irrota (nimellä Kata Melander) ilmestyi vuonna 2017.
Romaanit tunnetusti peilaavat yhteiskuntaa; sen rakenteita, kiperiä moraalikysymyksiä. En taida romaanitaiteen puolellakaan olla kovin kaukana politiikasta, vaikka joskus niin ajattelinkin.
Fiktion kirjoittaminen on kieliopin ohella suurimpia intohimojani. Kun en tutki kielioppia tai kirjoita omaa romaania, tykkään lukea laajalla skaalalla ja laittaa ruokaa.
Ja vaaleissa kokeilen, kantavatko siipeni eduskuntaan asti. Ja tulisiko maailma samalla hitusen paremmaksi.
Päivitetty viimeksi: 14.11.2022