Aivan aluksi on paikallaan tehdä yksi tunnustus.
Oma luontosuhteeni on ollut jo pitkään monimutkainen, voisi jopa sanoa, että rikki. Pyörätuolinkäyttäjänä näen metsät kumpareineen usein vain kaukaa. Talvella on hankala liikkua ihan kevyen liikenteen väylälläkin. Pyörät kun tökkäävät joka lumikinokseen.
Minä olen myös samalla se ihminen, joka usein tarvitsee moottoroidun ajoneuvon johonkin liikkuakseen. En voi puhua työmatkapyöräilyn hyödyistä ja vältellä autoa niin hyvin kuin suinkin.
Mutta tutkimusnäyttö sen todistaa: ilmasto lämpenee, ääri-ilmiöt lisääntyvät. Vaikka luontosuhteeni onkin monimutkainen, minäkin ymmärrän: jotakin on tehtävä.
Olen sairastanut koko lapsuuteni, ja terveyspulmat ovat seuranneet minua aikuisuuteen asti. Olen toisin sanoen oppinut, ettei kaikkea voi itse hallita. Kun oikein kovasti sairastaa, ihmisellä on loppujen lopuksi aika kapea tila vaikuttaa.
Luulen, että sama hallittavuuden ristiriita meitä vaivaa myös suhteessamme luontoon. Koska olemme keksineet jalostaa fossiilista energiaa, olemme keksineet autot, veneet – luulemme, että luonto alistuu tahtoomme. Mutta asia on sillonikin päinvastoin: luonnon kantokyky tulee vastaan, ja meidän on ryhdyttävä toimiin ja varauduttava seurauksiin.
Asiaa ei helpota se, että meillä on vain tämä yksi planeetta. Ei ole olemassa mitään “varaosia”, pelastajaa, jos emme ole itse valmiit tekemään jotakin asian eteen.
Tutustuin Saaristomeren kysymykseen vajaat kaksi viikkoa sitten Maskussa Pakaisten kyläyhdistyksen järjestämässä vaalipaneelissa. Kävi ilmi, että Saaristomeren tilanne on kriittinen. Jos ravinnepitoisuuksille ei pian tehdä jotakin, muutokset ovat pysyviä. Käynnissä on nyt Saaristomeren suojeluohjelma, mutta sen toimet on arvioitu jo alkujaan riittämättömiksi.
Saaristomeren tilanne sai minut hyvin surulliseksi. Olen vettä elementtinä rakastavana ihmisenä jotenkin niin pettynyt siitä, että me emme ole pystyneet parempaan. Että jos me haluamme jatkossakin ihailla kaunista ja kirkasta saariston vettä, meidän täytyy pitää siitä huolta.
Kestävä, luonnon huomioiva tulevaisuus on ainut vaihtoehto, jos haluamme rajata ilmastonmuutoksen epäsuotuisia vaikutuksia ja säilyttää maapallomme elinkelpoisena. Meidän on tehostettava Saaristomeren suojelua, mutta meidän on korkea aika kantaa vastuumme ylipäänsä luonnon hyvinvoinnista.