Yle julkaisi taannoin koulukoneen, joka herätti suurta keskustelua. Koulukoneessa on tietoa muun muassa S2-oppilaiden määrästä ja vanhempien tulotaustasta.
Poru on ymmärrettävää. Vieraskielisten lasten määrä ei itsessään kerro opetuksen laadusta tai koulun ilmapiiristä. Vanhempien tausta sen sijaan vaikuttaa tutkitustikin lapsen polkuun, mutta juuri näitä kodin taustoista johtuvia eroja peruskoulu luotiin aikanaan tasaamaan.
Minusta toimivan koulun resepti on kuitenkin aika yksinkertainen: meidän on pidettävä kohtuullisista luokkakoista kiinni, taattava kaikille mahdollisuus toimivaan tukeen ja lisättävä kouluissa erilaisten sosiaali- ja mielenterveysammattilaisten määrää, jotta pulmiin ja haasteisiin voitaisiin vastata nykyistä tehokkaammin. Työskennellessäni nuorena viransijaisena syyskuussa 2020 varsinaissuomalaisessa yläkoulussa koin useaan otteeseen riittämättömyyttä siitä, että opettajana ja luokanvalvojana keinoni puuttua erilaisiin tilanteisiin oli välillä kovinkin rajallinen.
Yksi asia kuitenkin toistuu läpi perusasteen ja toisen asteen – meidän pitää palauttaa kouluihimme työrauha.
Lukion puolella opetussuunnitelmauudistuksia on tehty liian tiuhaan. Tästä minun kanssani puhui aiemmin tänään Naantalin tuhkamarkkinoilla tapaamani lukiolaisten liiton aktiivi. Nyt on aika painaa välillä jarrua ja katsoa, millaisia vaikutuksia uudistuksilla on. Sama tietenkin pätee peruskoulun puolella. Media tekee meillä tutuksi kaiken maailman innovaatiot luokattomista kouluista ja uusista ratkaisuista ilmiöoppimisineen. Paitsioon jää kuitenkin usein se, mitä kentältä kuuluu.
Se, ettei digitalisaatio olekaan aina hyvästä. Että luureja näprätään ja pädejä tuijotellaan siihen malliin, että se ihan oikea opetus menee ohitse. Ettei yksittäisellä opettajalla riitä resurssit kaikkien ryhmien jatkuvaan eriyttämiseen. Että oppilas jää liian usein yksin silloin, kun hän tarvitsisi esimerkiksi sosiaalipuolen apua ja tukea.
On viisautta tarttua ongelmiin, jotka on tiedossa, mutta jättää entiselleen kaikki hyvä, jotta sitä ei rikota. Koulussa on monta asiaa edelleen hyvin, vaikka haasteitakin riittää. Toivoisin myös, että mediassa ja päätöksenteossa kuuluisi jatkossa enemmän tavallisen opettajan ääni.
Ei virastojen virkamiesten vaan kentän ääni.